Karmivan
virtual kennel

Kasvatus

Tämä on virtuaalikennel. Kaikki mitä täällä tapahtuu ei ole todellista.
This is a sim-game kennel. Nothing here is not true.

Kasvatusrotuni

Kasvatan Karmivassa belgianpaimenkoiria muunnoksissa groenendael & tervueren. Miten tähän on päädytty?
Päädyin belgeihin omasta kiinnostuksestani ja sanotaan nyt että rakkaudesta belgeihin. Olen oikeassa elämässä todella läheisissä tekemisissä belgien kanssa, joten sekin oli osasyy miksi valitsin kaikista roduista juuri belgianpaimenkoiran kasvatusrodukseni. Kaunis, rohkea ja eloisa palveluskoira on vallannut sydämeni täysin. Ennen mukana oli myös suomenpystykorvia, lapinporokoiria ja suomenlapinkoiriakin löytyi, mutta kyllä pelkät belgit taitavat toimia vain yksinään. Niinpä lopulta päätin sijoittaa muut koirani kennelin maskoteiksi ja keskittyä kasvattamaan pelkkiä belgianpaimenkoiria, vaikka pari "väärän rotuistakin" pentuetta saattaa tulla. Eihän tämä nyt niin vakavaa ole. Pääasiassa silti painotan pääni belgeihin, ja niitäkin löytyy aika lauma kotoa.
Kisautan belgejäni pk-lajeissa sekä tottelevaisuuskokeissa. Minulle tärkeää on, että koira pääsee tekemään sitä mistä se tykkää ja mihin siitä oikeasti on. Näyttelyissä koiriani näkee myös, sillä suurimmalla osalla koirilla on rakennekuvat.

Yleistä kasvatuksestani

Tavoitteenani on kasvattaa rodunomaisia, terveitä ja täysijärkisiä belgianpaimenkoiria. Haluan tuoda tätä rotua enemmän näkyville virtuaalimaailmassa, nimittäin sen yleisyys vuosien saatossa laskenut. Kasvattajat ovat vähentyneet hurjasti, ei meitä taida olla enää kovin montaa. Haluan saada asiaan muutoksen. Haluan, että belgit saadaan taas yhtä yleiseen käyttöön kuin ennenkin.
Kaikki belgini ovat rakkaita perheenjäseniä sekä arvokkaita harrastuskoiria. Jokaisen koiran kanssa luon oman pohjan ja katson, miltä tulevaisuus tulee näyttämään.
Yleisesti ottaen minulle itselleni on täysin ok, jos kasvattejani käytetään jalostukseen. Siitä ei tarvitse (jos ei halua) erikseen ilmoittaa. Mutta toivon näkeväni kasvattejani selvästi tarkkaan harkittuihin pentueisiin. Yritän muodostaa tiettyjä (seka-)linjoja, joihin näen vaivaa ja pyrin jatkamaan linjoja hyviksi todetuilla käyttökoirilla. Voin myös luovuttaa omia koiriani lainaan jalostukseen, jos niille on pyyntöä.


Kennelin tuloksia

Kaikki tulokset, missä Karmiva on kennelinä pärjännyt. *KLIK*













Ulkoasun pohjakoodi © Vapaasti kopioitavaa by Melissa & Milja - otsikkokuva © Lume

Karmivan